Painonhallinta, elämänhallinta, kehonkuva – vaikutus sairauteen (Idan blogi)

Ida on nuori nainen, jolla on diagnosoitu HS-tauti. Tällä hetkellä Ida opiskelee. Hän on myös lauluntekijä ja hän on kirjoittanut lauluja HS-taudista, jotta tietoisuus sairaudesta lisääntyisi.

“Laihduta!! Älä polta tupakkaa!! Älä sheivaa!! Älä käytä deodoranttia!! Ja hei, sanoinko jo, että sinun pitää laihduttaa??”

 

Ida

Eikö kuulostakin tutulta? Nämä kysymykset ja kommentit ovat aika tavallisia, varsinkin tulehduksellista ihosairautta sairastavalle.  Ja kyllähän nämä asiat vaikuttavat sairauteen, mutta onko niistä syytä huolestua, ja ovatko nämä oikeasti pääsyy siihen, että HS-sairaus on pahimmillaan? Syntyykö esimerkiksi tästä loputtomasta keskustelusta liittyen painonhallintaan vain lisää stressiä ja kuormitusta ihmiselle?

Sosiaalisesta mediasta löytyy paljon erilaisia vertaistukiryhmiä, joissa sairastavat pystyvät keskustelemaan eri sairauksiin liittyvistä ongelmista, apukeinoista sekä muista kokemuksista.  Hidradenitis Suppurativaa sairastavien kesken syntyy usein paljon keskustelua painonhallinnasta sekä sen vaikutuksesta sairauteen. Monet kokevat sairauden pahentuvan laihdutuksen myötä, mutta monelle se myös tuo helpotuksen. Olen itsekin huomannut, että HS aktivoituu reippaasti laihduttamisen yhteydessä, varsinkin sen alussa. Tämän seurauksena voi taas tulla väsymystä, joka vaikeuttaa sairastavan laihduttamista.  En silti sano, ettei laihduttaminen ole mahdollista -totta kai on! Tärkeää on muistaa, ettei tee liian radikaalia muutosta elämään, sillä ihmisen pitää myös jaksaa omassa arjessa.

Olen miettinyt paljon omaa kehonkuvaani. Erityisesti heti diagnoosin saatuani tuli pieni elämänkriisi, jonka aikana piti miettiä syvemmin, miten omaa kehoaan pystyy rakastamaan, vaikka siinä olisikin virheitä, paiseita, haavoja ja arpia. Jossain vaiheessa vihasin kehoani niin paljon, etten pystynyt katsomaan itseäni peilistä. Kysyin usein itseltäni kysymyksiä kuten: Tulenko ikinä rakastamaan tai hyväksymään itseäni? Voiko kukaan muu rakastaa minua? Olenko minä minkään arvoinen? Tänään tiedän, että pystyn rakastamaan itseäni, ja että myös joku toinenkin voi minua rakastaa. Tunnen, että olen arvokas ja tärkeä. Eihän kenestäkään tunnu siltä joka päivä, mutta on tärkeää muistaa, että me olemme kaikki ihmisiä, ja kaikilla meistä on jonkunlaisia elämän arpia. Joillakin ne ovat näkyviä, toisilla taas ne eivät näy ulospäin. Arvet ovat vain elämisen merkkejä, me tiedämme miten arvet sattuvat ja että niistä tulee pysyvä merkki. Tiedämme myös että arvet eivät aina vuoda verta, ne vaalenevat ja haalistuvat iän myötä. Ne ovat osa meitä, ja ilman niitä emme olisi tässä.

 

FI-HUMD-190022/11.2019